Siirry sisältöön

Terassin stailaus kesäkuntoon

Vielä toissa viikolla pidettiin terassin lasiseinät tiukasti kiinni ja siellä oleillessa lämmitintä päällä, mutta viime viikolla seinät vedettiin auki ja päästettiin kesäfiilis valloilleen. Terde on puettu kesäasuun ja lämmittimet pakattu varastoon odottelemaan syksyä.

Kun me muutimme tähän vuonna 1937 rakennettuun puutaloon neljä vuotta sitten, nykyisen terassin paikalla oli vain pienen pieni kuisti. Oli selvää, että katettu ja lasitettu terassi tullaan rakentamaan ajatuksella ”ulkoasultaan vanhaan puutaloon sopiva, mutta moderni lisähuone, jossa on kiva oleskella ja ruokailla”.

Terassin käyttö painottuu toki kesään, mutta lasituksen avulla terassista on mahdollista nauttia lähes ympäri vuoden. Katettu ja lasitettu terassi mahdollistaa terassin monipuolisemman sisustamisen suojaten materiaaleja mm. kosteudelta. Näin ollen ei sateen sattuessa tarvitse roudata kaikkia tekstiilejä sisätiloihin, joten niitä voi olla terassilla reilumminkin.

Nyt kesäkausi on siis virallisesti avattu ja luonto on vihreimmillään ja vehreimmillään. Lyhdyt, kynttilät, tuikkupurkit sekä taljat ja lämpimät torkkupeitot on pakattu varastoon odottelemaan syksyn pimeneviä ja viileneviä iltoja. Tilalle ovat saapuneet kesäiset yksityskohdat, kuten kukat ja kesätekstiilit.

TERVETULOA KESÄ!